Työelämä 2020- hanke haastaa työpaikat tunniksi luottamuksen äärelle

2.11.2018

Kun työyhteisössä on luottamusta, työ sujuu eikä kenenkään tarvitse olla varuillaan. Luottamus on yhteistä pääomaa.

Luottamustunti on työtiimin sisäinen ryhmäkeskustelu, jota ohjaa Luottamustunti-verkkotyökalu. Tunnin aikana työtiimi käsittelee ohjatusti ja osallistavasti luottamukseen liittyviä asioita ja luo omia käytäntöjään luottamuksen edistämiseksi. Verkkotyökalun avulla pohditaan videon ja kysymysten kautta mm. sitä, mitä luottamus on ja miten se näkyy ryhmän toiminnassa. Tunnin lopuksi jäsenet kirjaavat keskustelun pohjalta luottamuslupaukset, joiden avulla yhteisiä tavoitteita toteutetaan käytännössä.

Luottamustunti -kampanja on käynnissä vuoden 2018 loppuun, mutta työkalu on käytettävissä Työturvallisuuskeskuksen portaalissa vielä sen jälkeenkin. Työpaikat voivat siis ajoittaa Luottamustunnin itselleen sopivaan aikaan. Vuodessa on 1600 työtuntia, joista ainakin yksi kannattaa käyttää luottamuksen vahvistamiseen!

Liitteenä on Luottamustunnin esite, joka havainnollistaa tunnin kulkua. Lisäksi TTK järjestää aiheesta webinaarin kolmena vaihtoehtoisena päivänä 8.11., 13.11. ja 21.11. Niihin voi ilmoittautua täällä.

Liitteet