Taru Reinikainen: Keskittyminen kunniaan

Keskittymisestä on tullut uhanalaista tekemistä. Työpaikoilla ei keskitytä olennaiseen, vaan aikaa kuluu hukkaan. Jokainen meistä on turhautunut erilaisista keskeytyksistä ja pikkuongelmista. Työpaikkojen tyypillisimpiä häiriötekijöitä ovat, Martelan tutkimuksen mukaan, työkavereiden keskustelut ja puhelut. Hälinä vaikuttaa työtehon lisäksi esimerkiksi mahdollisuuteen palautua työpäivän aikana ja jopa kokemukseen työilmapiiristä, työympäristöasiantuntija Eeva Terävä kertoo tutkimustuloksista. Stressi lisääntyy ja keskittyminen katoaa.  

Multitaskaus on päivän sana. Toimihenkilön on pystyttävä suoriutumaan useista työtehtävistä saman aikaisesti. Kukaan ei tunnu nykyisin arvostavan huolella, mutta hitaammin tehtyä lopputulosta. 80 prosenttia on usein riittävä ja toivottava suoritus. Monelle työntekijälle tämä on kova paikka. Halu tehdä hyvin asioita on meille luonteenomaista. 

Monilla työpaikoilla palataan monitoimitiloista takaisin työhuoneisiin. Työpaikoilla on huomattu, että ”mahdollisuus keskittymiseen on ensiarvoisen tärkeää kaikille työntekijöille asemaan katsomatta. Työrauhaan, työn kuormittavuuden vähentämiseen ja hyvinvointiin liittyvät asiat ovat toiveissa todella korkealla”, Eeva Terävä jatkaa. 

Monikulttuurisuus ja -kielisyys luovat uusia haasteita työyhteisöihin. Työtä tehdään eri aikavyöhykkeiltä käsin. Toisten aloittaessa, toiset ovat lepäämässä. Miten erityisesti esimiestyössä esimiehille mahdollistetaan aito vuorovaikutus alaisiin. Vieraalla kielellä työskentely ja kulttuurierojen tunnistaminen lisäävät työn kuormitusta.  

Tekniikan tulisi helpottaa suorittamistamme, usein asia on päinvastoin. Uusien ohjelmien ja laitteiden myötä vakiintuneet tavat tehdä töitä joutuvat romukoppaan. Uusien menetelmien opetteleminen lisää kuormitusta entisestään. Laitteet myös mahdollistavat keskeytykset esimerkiksi lomailuun.  

Täydellinen töistä irrottautuminen loman ajaksi onkin yhä harvinaisempaa esimies- ja asiantuntijatehtävissä. Itse kirjoittelen tätä blogia Amerikan lomaltani. Kello on paikallista aikaa viisi aamulla. Aikaero vaivaa enkä saa nukuttua, rytmit ovat sekaisin. Saa nähdä miten palautuminen koti Suomeen onnistuu.  

Sijaisten määrää on koko ajan leikattu. Itse olen onnekas, minulla on sijainen viikonkin poissaololle. Käytännössä sijainen kuitenkin hoitaa vain kaikkein kiireellisimmät jutut. Työpöydälle kasautuu tehtäviä odottamaan lomalaisen paluuta. Kaikki tunnemme ilmiön kuinka työt pitää saada tehdyksi ennen lomia, todellisuudessa usein miten paluu loman jälkeen on stressaavampaa. Muistakaa riittävä lepo ja palautuminen ovat loman perustehtäviä. Lomalla ei tarvitse suorittaa, vaan löhöäminenkin on ihan ok. 

Muutos on hyväksi, mutta ei kaikkea kerralla, keskitytään työpaikoilla olennaiseen.  

Taru Reinikainen 
Sopimusalavastaava 
Ammattiliitto Pro