Petra Kannonkari: Joulu on taas ovella

18.12.2013


Miten tässä näin taas kävi? Joulu tuli yllättäen ja melkein puun takaa… Maailmaakaan en taida saada valmiiksi ennen jouluvapaille jäämistä.

Vuoden alussa oli kaikki aika edessäpäin. Ajatuksena oli, että tänä vuonna organisoin työni siten, että saan ainakin kaikki isot ja tärkeät asiat kirjoihin ja kansiin ilman kauheaa kiirettä ja ahdistusta. Ja tänä vuonna minun piti aloittaa jouluvalmistelut… ajoissa.

Kuinkas kävikään? Paljon olen saanut tänä vuonna aikaiseksi (anna itsellesi tunnustusta aika ajoin), mutta edelleenkään se maailma ei ole valmis. Eikä maailma siihen kaadu vaikka moni asia siirtyy uuden vuoden puolelle (ole itsellesi armollinen). Minulla on työntäyteinen, opettavainen ja erittäin antoisa vuosi takanapäin (iloitse saavutuksistasi ja tekemisistäsi) ja edessä pieni vapaa perheen kanssa (nauti hyvistä asioista). Ja onnistuinhan minä lähettämään joulukortit tänä vuonna ajoissa (olen kehityskelpoinen). Näillä sulkeissa mainitsemillani teeseillä pidän itsestäni huolta ja varmistan, että jaksan jatkossakin.

Mutta kaikkeen emme pysty yksin. Joulu on hyvä aika muistuttaa välittämisen tärkeydestä, niin kotona kuin työpaikallakin. Tänä vuonna olemme Hyvää huomenta - Hyvää huomista -yhteistyössä paneutuneet varhaisen välittämisen edistämiseen kemianalan työpaikoilla. Työ jatkuu ensi vuoden alkupuolelle.

Kemianteollisuuden Hyvää huomenta – Hyvää huomista Varhaisen välittämisen mallit eläviksi -workshop 6.2.2014 Rantasipi Airportissa, Vantaalla. Lisätietoja ja ilmoittautuminen täältä. Tilaisuudessa julkaistaan myös kemianteollisuuden työmarkkinajärjestöjen työstämä Varhainen välittäminen kemianteollisuudessa -opas. Tervetuloa!

Tunnelmallista joulunaikaa & hyvää uutta vuotta!

 

Petra Kannonkari
Hyvää huomenta - Hyvää huomista -projektipäällikkö
Toimitusjohtajan assistentti, Kemianteollisuus ry