Mirja Suhonen: Hyvä työyhteisö ei ole kiusaamisen kasvualusta

26.9.2014


Meistä jokaisella on oikeus hyvään työympäristöön. Vaikka kuulee sanottavan, ettei töissä tarvitse olla hauskaa, on työssä viihtyminen kuitenkin eduksi sekä työntekijän terveydelle että yritykselle.

Hyvä työympäristö tukee ja ylläpitää terveyttä eikä salli huonoa kohtelua, epäoikeudenmukaisuutta tai kiusaamista, ei aiheuta pahaa oloa. Paha olo maksaa paljon: poissaoloina, tehottomana työskentelynä, väärinä päätöksinä ja virheinä. Etenkin tällaisina aikoina, kun työntekijät eivät kovin herkästi äänestä jaloillaan ja vaihda työpaikkaa, on tärkeää pitää yllä hyvää ilmapiiriä.

Henkinen väkivalta on ehkä parempi käsitteenä kuin kiusaaminen, mikä saatetaan mieltää kiusoitteluksi tai jonkin sortin huumoriksi, jota se ei ole. Henkistä väkivaltaa pitää arvioida sen kohteen näkökulmasta. Kenestäpä on mukavaa, kun porukka vaikenee kun tulee paikalle, kohotellaan kulmakarvoja puheenvuoron aikana tai hymähdellään ideoille ja esityksille.

Usein todetaan, etteivät kemiat kohtaa, kun ihmiset eivät tule toimeen keskenään. Eivät ihmiset mitään magneetteja ole tai luontokappaleita, jotka hylkivät toisiaan. Jokaisen pitää tulla toimeen kaikkien kanssa, vaikkei toista erityisesti rakastakaan. Esimiesten ja johdon tehtävänä on hoitaa asiat niin, että pysytään asiassa ja tehdään töitä kaikkien kanssa.

Työpaikkakiusaaminen on usein koko organisaation ongelma. On erilaisia kuppikuntia ja leirejä, epäsuoraa johtamista tai huonoja käytänteitä, jotka ruokkivat pahan olon läsnäoloa. Mehän emme sellaista hyväksy, ja teemme itse kukin kaikkemme, että työkaverillakin on hyvä olla.

 

Mirja Suhonen
työehtosihteeri
TEAM Teollisuusalojen ammattiliitto