Irene Hämäläinen: Tarvitsemme työn vastapainoksi pysähtymistä

22.9.2011


Vaatimukset tämän päivän työelämässä ovat kovat. Joudumme opiskelemaan jatkuvasti uusia asioita, päivittämään ammattitaitoamme ja sopeutumaan muutoksiin. Jatkuva kiire ja monet ärsykkeet aikaansaavat tilan, jossa ihminen väsyy. Keho ei pääse lepäämään eikä palautumaan työstä.

Stressisairaudet, kuten burnout, väsyminen ja alkoholiongelmat ovat lisääntyneet työelämässä.

 

Omasta hyvinvoinnista vastuu toki on ihmisellä itsellään. Toki työpaikalla työnantajan tulee huolehtia siitä, että siellä on hyvä tehdä työtä: työolot, työmenetelmät, työilmapiiri ja johtaminen ovat kunnossa. On myös tärkeää huolehtia, että työntekijät pitävät lakisääteiset lomansa.

Ihminen ei ole kone, joka jaksaa puurtaa loputtomiin. Tarvitsemme työn vastapainoksi pysähtymistä ja toisenlaista tekemistä. Sekä aktiivi- että löhöilyloma puolustavat kumpikin paikkansa. Jos teemme työtä pelkästään päänupin varassa ja liikkuminen jää vähemmälle, niin hyvä tapa lepuuttaa päänuppia on tehdä vapaa-ajallaan ihan jotain muuta. Ihmisen olisi hyvä yleensäkin liikkua niin myös vapaalla, luontohan antaa meille siihen parhaan mahdollisen ympäristön. Myös lukemalla kaunokirjallisuutta ajatukset saadaan usein pois työn äärestä. 

Pysähtymisen avulla saa etäisyyttä työasioihin ja ajatuksetkin uudistuu. Tässä iässä osaa kai olla jo itselleen armollinen. Voi vaikka olla tekemättä mitään, päästää irti ja vain olla ihan vaikka itsekseen.

 

Irene Hämäläinen
Neuvottelupäällikkö
TEAM