​Arja Parpala: Työelämän pieniä käytäntöjä tarkastellen kohti mielekästä työtä

17.12.2015


Työelämässä näkyy kahdenlaisia tarinoita. On managerialismin kertomus, jonka avainsanoja ovat kilpailukyky, tehokkuus ja tuloksellisuus ja jossa työntekijä on valjastettu resurssiksi talouden rattaisiin. Tässä tarinassa työntekijä on laiskamato, jota pitää ruoskia yhä tehokkaampaan toimintaan. Lomia on lyhennettävä, työttömyyspäivärahoja leikattava ja eläkeikää nostettava, jotta laiska ja haluton kansalainen saadaan tuottavaksi koneiston osaksi.

 

Sitten on uuden työn sankaritarina, jossa kaikki on mahdollista, menestys on itsestä kiinni ja jokainen voi toteuttaa unelmansa. Sankari liitää onnistumisesta toiseen, joustavasti, ajasta ja paikasta riippumattomana. Hänelle työ ja elämä ovat yhtä ja hänen harteillaan on kansakunnan kohtalo.

Kumpikin tarina on osin totta, osin harhaa. Kummassakin tarinassa työntekijä tuntuu kuitenkin jäävän kovin yksin vastuuseen. Mikä voisi olla mielekkäämpi tapa ajatella työstä ja elämästä? Miten voisi tehdä tilaa luovuudelle ja mielekkyydelle, jotta yksilö olisi oman elämänsä Kasparov eikä pelinappula muiden pelilaudalla? 

Löysin mielestäni yhden toimivan, askel askelelta etenevän tavan. Valtaamon ratkaisu on porautua työelämän toimintakulttuurin pienimpiin osasiin, käytäntöihin.

Työelämän toisinajattelijat Elina Henttonen ja Kirsi LaPointe puhuvat työelämässä vallalla olevista kertomuksista. Meistä jokainen toimii pitkälti automaattiohjauksella, samoin jokaisessa organisaatiossa on paljon työn tekemisen ja olemisen käytäntöjä, joita ei enää edes huomata. Niistä osa tukee mielekästä tekemistä ja osa varmasti haittaa työn mielekkyyttä.

Näitä käytäntöjä voit tarkastella itse tai yhdessä toisten kanssa. Voit valita omasta työstäsi jonkin käytännön, tavan toimia, joka joko edistää tai estää mielekkyyttä sinun näkökulmastasi.

Kysy itseltäsi seuraavat kysymykset:

  • Mitä käytännössä tavoitellaan?
  • Kenen päämääriä se palvelee?
  • Miten se luo tai syö mielekkyyttä?
  • Miten käytäntöä ylläpidetään?

Entä jo kokoaisit pienen porukan – pari-kolme työkaveria – ja ryhtyisitte vaikkapa silloin tällöin – ehkä säännöllisestikin tarkastelemaan yhteisiä käytäntöjänne? Millaisia muutoksia tällainen pieni yhteisö voi saada aikaan organisaatiossa?

Arja Parpala
Uravalmentaja, Suomen Ekonomit