Riitta Juvonen: Iloa arkeen pienistä ja suurista juhlista

3.3.2017


Arjen rutiinit katkaisevan juhlan ei tarvitse olla suuri tuottaakseen iloa ja lisätäkseen hyvinvointia. Miten löytäisimme omasta arjestamme enemmän juhlan aiheita?

Kaikkihan me sen tiedämme. Arki on usein tylsää ja puuduttavaa. Ehkä haastavaa tai vaikeaakin. Toisaalta tasainen arki sellaisenaan voi myös olla ilon aihe, kuten käy ilmi monista onnellisuustutkimuksista.  

Mutta juhla on kuitenkin juhlaa, ja arkemme jäsentyy kausittaisten juhlien mukaan. Juhla kokoaa yhteen ystäviä, sukulaisia ja työkavereita. Juhla antaa mahdollisuuden pysähtyä ja nostaa esiin asioita, jotka arjessa jäävät helposti huomaamatta.

Juhlan aihe voi olla iloinen tai vakava, ylevä tai riemukas. Juhla tuo ajatuksiimme positiivisen vireen, jonka merkitystä ei ole syytä väheksyä. Monien tutkimusten mukaan ihmiset positiivisessa mielentilassa näkevät laaja-alaisemman kuvan asioista ja omaksuvat helpommin uusia näkökulmia, mikä osaltaan vaikuttaa myös suorituskykyyn. Positiivisia kokemuksia kannattaa siis vaalia.

Kuten jo vuodenvaihteesta lähtien on nähty, kuluva vuosi on suuri juhlavuosi meille suomalaisille. Satavuotiasta Suomea juhlitaan mitä moninaisimmin tavoin.

Kemianteollisuudella on myös juhlavuosi, kun vastuullisuusohjelmamme Responsible Care täyttää 25 vuotta. Neljännesvuosisata on tehty työtä ympäristön, terveyden ja turvallisuuden hyväksi. Ja tulokset osoittavat, että aihetta juhlaan todellakin on.

Oma erityinen sävy juhlalla on silloin, kun se tulee yllättäen ja odottamatta. Tällaisen juhlahetken saimme kokea omalla työpaikallamme, kun Kemianteollisuus ry sai tunnustuksen Suomen innostavimpana työpaikkana 2016 pienten organisaatioiden sarjassa. Spontaani juhlahetki työpaikalla lisäsi yhteenkuuluvuuden tunnetta ja toi iloa päivän askareisiin.

Vaikka työnimuun ja hyvinvointiin tarvitaan ennen kaikkea työn, työtapojen ja työyhteisön määrätietoista kehittämistä, on arjen katkaisevilla juhlahetkillä myös merkitystä. Luodaan siis iloa arkeen pienillä ja isommilla juhlilla aina, kun aihetta on.

 

Riitta Juvonen
Johtava asiantuntija, Osaaminen, koulutus ja työhyvinvointi

 

Responsible Care -juhlavuosi
http://www.kemianteollisuus.fi/fi/vastuullisuus/responsible-care/juhlavuosi/

Suomen innostavin työpaikka http://www.kemianteollisuus.fi/fi/uutishuone/uutiset/kemianteollisuus-ry-palkittiin-suomen-innostavimpana-tyopaikkana-pienten-organisaatioiden-sarjassa/