Alexandra Peth: Aikaansaamisesta ja onnellisuudesta

26.6.2017


Työhyvinvoinnista kirjoitetaan ja puhutaan paljon. Mietin tätä blogia suunnitellessani, että voiko aiheesta enää sanoa mitään uutta. Mutta siiten muistin, että tässä aiheessa olen maallikko ja maallikoille annetaan anteeksi, että he esittävät omia ajatuksiaan huvikseen. Lukekaa tämä teksti siis ripauksella huumoria, ei liian vakavasti – mutta vähän vakavasti kumminkin. Työhyvinvointi lähtee aina itsestä. Toki muutkin seikat vaikuttavat kuten esimies ja olosuhteet, mutta loppujen lopuksi on aina kyse henkilöstä ja hänen sisäisitä tuntemuksistaan. Olet siis oman työhyvinvointisi seppä, lähtökohtaisesti. Kukaan ei voi auttaa sinua, ellet ensin itse halua auttaa itseäsi. Joitakin omakohtaisesti hyviksi havaittuja vinkkejä voin kuitenkin antaa työkalupakkiin laitettavaksi.

Harjoittele elämän hallitsemattomuutta

Kesäloma on loistavaa aikaa unohtaa kaiken varmistaminen, stressaaminen ja sataprosenttinen suunnitelmallisuus, ja vain keskittyä tekemään asioita. Ilman sen kummempaa suunnitelmallisuutta, huvikseen. Hukkaa aikaa asioihin, joiden lopputulosta et tiedä. Ole epävarmuudessa. Tätä harjoittelemaasi taitoa voit sitten soveltaa syksyllä työssäsi. Että pystyt heittäytymään uusiin asioihin, joiden lopputulosta et tiedä. Heitä pelko ja hallitsemisen pakko romukoppaan. Elä välillä turvallisuudentunteesi reunalla, koska jos aina pyrit hallitsemaan ja tietämään asioiden kulun alusta loppuun, elämästäsi tulee todella turvallista ja aika tylsää. Olet onnistuneesti karsinut kaikki yllätykset ja uusien keksintöjen mahdollisuudet. Kaaos tekee toisinaan onnelliseksi.

Tee hyvä ihminen jotain - ihan mitä vain

Monet ihmiset unelmoivat ja surevat sitä, etteivät jostain syystä saa toteutettua unelmiaan, vaikka heidän unelmansa eivät edes olisi kauhean hankalia toteuttaa. Olen kuullut esimerkiksi verukkeet ”sitten kun lapset ovat isompia”, ”sitten kun on vähän enemmän aikaa” tai jopa ”toisessa elämässä sitten”. Missä toisessa elämässä? Eikö ole aika riski siirtää asiat toiseen elämään, mistä vallitsee tietääkseni suuri epävarmuus. Suosittelen lämpimästi tekemään tärkeät asiat tässä elämässä.

Asioita on helppo tehdä silloin kun joku käskee tekemään ne. Kun opettaja käskee piirtämään omakuvan tai työnantaja käskee suorittamaan jonkun tietyn tehtävän. Se on helppoa, koordinaatit ovat selvät ja vastuu ideasta on opettajalla tai työnantajalla. Ongelmia ilmenee, kun vastuu ideasta ja sen toteutuksesta on vain itsellä. Kirjailijat kertovat usein haastatteluissa, ettei yhtäkään kirjaa olisi kirjoitettu, jos he odottelisivat inspiraation syttymistä. Eli rautalangasta väännettynä, älä odota inspiraatiota vaan tee – edes jotakin. Sillä ei ole väliä onko teko pieni vai iso, yleensä se, että saa pienen jutun tehtyä, saa isommatkin asiat tuntumaan helpommilta. Älä siis tee isoja suunnitelmia ja kirjoita päämääriä, vaan tee. Siten ne kirjat kirjoitetaan, taulut maalataan ja hienot yritykset perustetaan.

Nyt vaan lomalle ja tekemään asioita. Oli se sitten kodin sisustussuunnitelma, psykologian MOOC-kurssi, veneilyn opetteleminen, mökkipihan uudistaminen, kivojen kirjojen lukeminen tai bloggaamisen aloittaminen. Vetelehdi tekemällä kivoja asioita. Hyvää kesää!

Alexandra Peth
Asiantuntija, Vastuullisuus

Kemianteollisuus ry