Seppo Järvenpää: Me räplääjät

7.5.2018


Moni meistä on varmaankin kiinnittänyt huomiota kännykän räplääjiin, jotka mm. julkisissa kulkuneuvoissa kaivavat kännykkänsä esiin ensimmäisellä pysäkinvälillä. Noin kahdeksan kymmenestä kulkijasta tekee näin, matkustaa sitten seisoen tai istuen.

Puhelimen käyttöönotto viestii sitä että minulla on tässä tärkeämpää tekemistä kuin jutella muiden kanssa. Jo pienet lapsetkin oppivat tämän, kun vanhemmat kaivavat älykännykkänsä esiin ja hautaavat älynsä sen syövereihin. Silloin ei saa häiritä vaan pitää odottaa vaikka haluaisikin olla läsnä.

Työelämän arkisissa asioissa kyllä edellytetään läsnäoloa ja toisten huomioimista. Sosiaalisia taitoja pidetään hyveenä. Yhdessä tekeminen on tuloksekasta ja sitouttavaa. Näitä tuskin kiistää kukaan, mutta miksi niin moni kuitenkin kaivaa kännykkänsä ja läppärinsä esiin kokouksissa tai muissa yhteisissä tilaisuuksissa? Onko elämä tosiaankin niin hektistä ettei voi olla räpläämättä?

Minusta läsnäolo on tietoinen valinta. Se viestii myös sitä että olet oikeassa paikassa ja haluat antaa oman osaamisesi ja panoksesi yhteisen hyvän eteen. Läsnäolevalta ihmiseltä kumpuaa myös enemmän ideoita, joista muut voivat jalostaa asiaa eteenpäin.

Hyvät kokoukset ovat napakoita ja joissa on vain tarpeellinen määrä osallistujia. Niihin eivät minusta kuuluu sen paremmin läppärin kuin kännykänkään käyttö. Tähän pitäisi luoda vaan käytäntö ja noudattaa sitä.

Olette varmaan nähneet moniosaajia, jotka kulkevat kahvia mukista siemaillen ja toisella kädellä kännykkää räpläten. Näitä zombia näkee niin työpaikoilla kuin kaduillakin kulkemassa. Siistii vai!

Itse kyllä näen toimintatavassa melkoisen turvallisuusriskin. Kun ei huomioi ympäristöään niin voi sattua pahakin tapaturma joko itselle tai muille. Pitäisi pysähtyä, miettiä ja tehdä asiat jollain muulla tavalla. Työpaikallahan voidaan turvallisuusohjeilla ohjata turvallisempaan toimintamalliin, mutta vapaa-ajalla kukin makaa niin kuin petaa.

Vanhan koulukunnan tapoihin kuului peukaloiden pyörittely eli kun ei ollut mitään tähdellistä tekemistä niin ainahan voi pyöritellä peukaloita. Myös meidän nuoret toivomme pyörittelevät vikkelästä peukaloitaan, mutta heillä on alustana älykännykkä. Vanhemmassa mallissa pystyi samalla juttelemaan, mutta uudessa tavassa voi lähettää viestin vieressä istuvalla. Niin tuo maailma muuttuu.

Mitä jos siirryttäisiin ylisuorittamisesta itsensä kuuntelemiseen. Kokeillaan pitää ensin 15 minuutin tauko kännykän räpläämisessä ja katsoa kestämmekö omia ajatuksiamme. Pientä siedätyshoitoa siis. Omia tottumuksiamme voimme kuitenkin vain itse muuttaa.

Parempi naamatusten kuin naamakirjalla.

 

Seppo Järvenpää
Ylemmät Toimihenkilöt YTN
Kemian ala