Emmi Mäkinen: Voimaa valosta

14.5.2018


Kevään etenemisen huomaa parhaiten valon määrän lisääntymisestä. Lämpö ei vielä helli, eikä herkkää vihreää juuri näy, vaikka elämmekin jo toukokuuta. Vuorokausirytmi on ehkä sekaisin, mutta siitä nauttii, koska syyllinen on kesän saapuminen.

Aamu-, ilta-, päivä- ja yöaika määrittelevät monella tavalla rytmin ihmisen tekemisille ja unelle. Vuorotyötä tekevällä päivä saattaa kuitenkin kulkea aivan eri tahdissa.

Paljon on tietoa siitä, kuinka tietyt oireet ja oireyhtymät iskevät kyntensä helpommin vuorotyöläiseen kuin säännöllistä päivätyötä tekevään. Muun muassa stressiä, hermostuneisuutta ja kroonista väsymystä, on todettu enemmän epäsäännöllisiä työaikoja tekevillä kuin säännöllistä päivätyötä tekevillä. Myös erilaiset vatsaoireet ovat yleisempiä vuorotyössä. Työterveyslaitoksen mukaan eniten oirehtivat ne, jotka työskentelevät myös öisin.

Siitä sen sijaan onkin hankalampi löytää tietoa, miten vuodenaikojen vaihtelu vaikuttaa vuorotyöläisiin. Helpottaako esimerkiksi valoisan ajan lisääntyminen työntekoa silloin, kun ihminen nukkuisi, jos saisi itse päättää?

Meitä useimpia enenevä valo kuitenkin energisoi: Valo lisää vireystasoa ja toimintatarmoa, tekee meistä sosiaalisempia, lisää mielihyvän kokemuksia ja parantaa unen ja valveen rytmiä. Valo saa aikaan tunteen siitä, että ehtii enemmän, eivätkä ikävätkään askareet tunnu yhtä raskailta kuin pimeään aikaan.

Nautitaan kesän ja valon saapumisesta, jokainen tavallamme.

 

Emmi Mäkinen
Viestintäyksikön assistentti

Teollisuusliitto