Saila Ruuth: Hyvinvointia vai työhyvinvointia?

8.10.2018


Kolmen vuoden työskentelyni ammattiliitossa on vahvistanut käsitystäni siitä, ettei puhe suomalaisia riivaavasta protestanttisesta työmoraalista ole pötyä. Jäsenet ovat pääsääntöisesti erittäin sitoutuneita työhönsä eikä lusmuilua katsota hyvällä. Miesvaltaisilla aloilla ollaan välillä jopa haitallisen macho-kulttuurin puolella, kun työtapaturmankin jälkeen työvuoro jatketaan loppuun hammasta purren.

Tunnolliset työntekijät ovat myös erittäin kiinnostuneita työhyvinvoinnista ja jaksamisestaan työelämässä. Työssä jaksamista ja työhyvinvointia käsitteleville kursseille on runsaasti kysyntää.

Mediaympäristö tarjoaa yksilölle lukemattomia keinoja hyvinvoinnin ja terveyden ylläpitämiseen. Harva se päivä jokin lehti listaa viisi vinkkiä parempaan kuntoon, helpompaan painonpudotukseen tai palauttavampiin yöuniin. Olen huomannut, että yksilön elämäntapoihin ja valintoihin keskittyvästä vyörytyksestä on alkanut muodostua ajattelutapa, jonka mukaan yksilö on itse vastuussa myös työhyvinvoinnista.

Työhyvinvointikoulutuksia vetäessäni olenkin alkanut propagoida sen puolesta, että työhyvinvointi ja hyvinvointi ovat kaksi eri asiaa. Työntekijöillä on oikeus työhyvinvointiin ja heidän on syytä tietää, mitä pelisääntöjä ja rakenteita sen saavuttamiseksi on. Mitä työterveyshuollolta voi odottaa? Millainen on hyvä varhaisen välittämisen malli? Mitä laki sanoo työturvallisuudesta ja asiallisesta kohtelusta? Mutta ennen kaikkea on syytä tiedostaa vastuut. Päävastuu työhyvinvoinnista on työnantajalla eikä yksilön elämäntavoilla.

Viestini on, ettei työntekijän pidä pyrkiä elämäntapavalinnoilla työhyvinvointiin vaan oman itsensä ja elämänsä hyvinvointiin. Kuntosalilla kannattaa käydä ja luonnossa samoilla, mutta ei siksi, että pystyisi tekemään vielä vähän tehokkaammin tulosta työnantajalle, vaan siksi, että jaksaisi leikkiä lastenlasten kanssa vielä 10 vuoden päästä. Omille harrastuksille ja hyvälle unelle kannattaa ottaa aikaa, mutta ei siksi, että jaksaisi tehdä raskaita ylityörupeamia, vaan siksi, että vielä eläkkeelläkin pystyisi nauttimaan elämästään.

Työ on suomalaisille tärkeä ja korkealle arvostettu osa elämää. Niin tärkeää työn ei kuitenkaan pidä olla, että se työntää muun elämän tieltään. Työntekijää kannattaa työnantajankin kannustaa terveeseen itsekkyyteen, sillä se tuottaa hyvinvointia, joka näkyy väistämättä myös työssä jaksamisena.

 

Saila Ruuth
sosiaali- ja työympäristöasiantuntija
Teollisuusliitto