Ritva Enäkoski: Työn imu ja arjen ilo

16.5.2012


Parhaimmillaan työ tuottaa arjen iloa. Kun se sitä on, saattaa jopa unohtaa ajan kulumisen. Työhön uppoutuu, keskittyy ja nauttii tekemisestä. Mutta mistä on odotuksiimme hiipinyt ajatus jatkuvasta onnelasta, jossa jokainen päivä tuottaa flow-kokemuksen, tilan, jossa ”velat ovat saatavia”? Elämän harhaluulo, että vain mukavat asiat kohtaavat minua, johtaa nopeasti pettymyksiin: eihän tämän näin pitänyt mennä! Olemme nokkelasti keksineet sille nimityksenkin: ei mennyt kuin Strömsössä.

Kaikkiin elämän tapahtumiin emme voi vaikuttaa, mutta aina voimme valita, miten niihin suhtaudumme. Tosielämässä se on vaikeampaa kuin elokuvissa, mutta opeteltavissa. Vain kymmenen prosenttia elämämme onnelliseksi tekevistä asioista tulee rahasta, vallasta, titteleistä tai olosuhteista. Neljäkymmentä prosenttia elämämme hallintakaavasta on omissa käsissämme.

Elämä asettaa eteemme annettuja tekijöitä, satunnaistekijöitä, hallittavissa olevia tai muokattavissa olevia tekijöitä. Viisas erottaa ne tekijät, joihin energiaa kannattaa panostaa ja suunnata. Kuitenkin työyhteisöissä aikaa ja energiaa kuluu vatulointiin, märehtimisiin ja oletuksiin. Myönteisyys ei tarkoita tekohymyä vaikeiden asioiden äärellä, vaan realistista kohtaamista: nyt on näin.

Terve ja hyvä työyhteisö on se, missä nuo sanat ovat totta. Työn vaatimukset ja yksilön voimavarat ovat tasapainossa. Yksilö vastaa omasta suorituksestaan, mutta yhteisö kantaa yhteisvastuuta. Leipääntymisestä, raskaista, kuormittavista rutiineista, osaamattomuudesta ja hallitsemattomuuden tunteesta kannattaa yhdessä opetella puhumaan. Ne vähentävät työn iloa ja imua. Jos ei saa työstään riittävästi palautetta, sitä voi myös pyytää. Se saattaa jää tekemättä, kun pelkää, ettei palaute olekaan toiveiden mukaista.

Arvostus, kunnioitus ja luottamus edistävät työyhteisön voimavaroja. Ne kannattaa purkaa työporukalla auki, kertoa, mitä sanat itse kullekin merkitsevät.

Elämä on kuolemaan johtava sairaus, kuten 1999 lääkäripäivien jälkeinen Helsingin Sanomien otsikko kertoi. Tasaisin väliajoin kannattaa tehdä asennetarkistus, pysynkö, olenko toivorikkauden puolella vai joko hauta kutsuu! Tutkijat Sonja Lyubomirsky ja Barbara Fredrickson ovat tehneet ansiokkaita tutkimuksia onnellisuudesta. Mielenkiintoista on, että onnellisuutta voi opiskella. Se on kuin mikä tahansa taito, saavutettavissa harjaantumisen avulla. Pessimistit väittävät, että kun ei odota mitään, ei myöskään koskaan pety. Jos läpi elämän asenne on: viluttaa t-viivalla, saattaa tutkimustenkin mukaan lyhentää ihan itse omaa elämäänsä jopa 15 vuotta.

Ongelma sisältää jo itsessään ratkaisun. Oman kulttuurimme työelämässä olisi jo aika siirtyä ongelmien vatuloinnista niiden ratkaisemiseen. Ihmiset ovat kekseliäitä, oivaltavia ja viisaita, kun he saavat siihen mahdollisuuden. Kun kokee arvostusta, tuntee, että kuunnellaan, motivaatio lähtee lisääntymään.

Neljäsosa suomalaisista kärsii työuupumuksesta, kaksi prosenttia vakavasta työuupumuksesta. Miten työtä tulisi tehdä, että se tuottaisi hyvinvointia? Koneet ja työvempeleet meillä on, johtajia ja esimiehiä on koulutettu isolla rahalla ja ajalla. Työntekijöillä on liikunta- ja kulttuuriseteleitä, monet asiat ovat hyvin. Itsekeskeisyyden kulttuuri on vaatinut kuitenkin veronsa, väsyttänyt ihmisiä uupumuksen partaalle.  Nyt saisi jo alkaa ”yhtä aikaa yhdessä”- kulttuuri. Yksin yhtä aikaa – tie on käyty loppuun.


Ritva Enäkoski
VTM, EMBA
ratkaisukeskeinen valmentaja, viestintäkouluttaja