Työhyvinvointikortti

Osana työhyvinvoinnin edistämistä Hyvää huomista -ohjelman sopijapuolet suosittavat Työhyvinvointikortin suorittamista kaikissa työyhteisöissä. 

Työturvallisuuskeskuksen hallinnoima Työhyvinvointikorttikoulutus innostaa ja ohjaa johtoa sekä henkilöstöä kehittämään työpaikkaansa yhteisvoimin. Koulutus on tarkoitettu esimiehille, työsuojelun yhteistoimintahenkilöstölle ja kaikille muille työpaikan työhyvinvoinnin kehittämisestä kiinnostuneille.

Päivän kestävässä koulutuksessa käsitellään mm. työhyvinvoinnin kokonaisuutta, johtamisen ja toimivan työyhteisön merkitystä sekä työkykyyn ja osaamiseen liittyviä teemoja. 

Työhyvinvointikortin saamisen edellytyksenä on koulutuspäivään osallistuminen sekä päivän päätteeksi tehtävän kertauksen (30 monivalintakysymystä) hyväksytty suorittaminen. Tavoitteena on, että koulutuksen jälkeen yrityksessä tunnistetaan kehittämistarpeet ja käynnistetään systemaattinen työhyvinvoinnin kehittäminen.

Kemian alojen työmarkkinaosapuolet tarjoavat Hyvää huomista -ohjelmaan osallistuville yrityksille koulutuksen omakustannushintaan (vain materiaalikulut). Koulutusta tarjotaan niille yrityksille, jotka vastaavat keväisin tehtävään Hyvää huomista -ohjelman tai Responsible Care -ohjelman indikaattorikyselyyn.

Järjestämme koulutukset pääsääntöisesti yrityskohtaisina, jolloin voimme paneutua kyseisen yrityksen työhyvinvointikysymyksiin. Useat muut koulutustahot tarjoavat Työhyvinvointikorttikoulutusta maksullisina, joko yleisinä tai yrityskohtaisina koulutuksina.

Osana työhyvinvoinnin edistämistä Hyvää huomista -ohjelman sopijapuolet suosittavat työhyvinvointikortin suorittamista kaikissa työyhteisöissä. 

Lisätietoja:

Riitta Juvonen, riitta.juvonen@kemianteollisuus.fi

Iris Schiewek, iris.schiewek@proliitto.fi  

Lue lisää:

Työhyvinvointikortti

Responsible Care -ohjelman työhyvinvointi-indikaattorit